Pitkästä aikaa...

Alkuun todettava, että oma kone räjähti aivan totaallisesti, eli siksi ei täällä mitään informaatiota ole näkynyt :( Koneen mukana tietenkin kaikki kuvat ja blaa blaa... toivottavasti ne saadaan sieltä pelastettua... Pentutestaaja-Sini otti onneksi pennusta pentutestin jälkeen kuvia, eli tässä niitä...


Ihanuudet jäähyllä...



Äiti ja sen lapset...







Ryysäys...



Sisarukset

Stitch lähti siin omaan uuteen kotiinsa Kouvolaan Sarin ja Matin luokse ja sai nimekseen Ralli. Ralli seuraa perheen collieiden jalanjälkiä ja tulee harrastamaan agilityä ja pk-jälkeä. Tässä pentutestipäivänä otettuja kuvia pikku-Rallallaasta...


Päättäväisin askelin...

Ralli "jäljestää" ;)

Rallallaan passikuva

Äiti ja sen tytär

Nyt 8vko:a vanha Pikku-mies Lilo on vielä vailla omaa kokenutta ja aktiivista harrastuskotia...

Pentutesti osoitti, että pikkumiehellä on palikat oikeinpäin päässä ja jopa ihan hienossa järjestyksessäkin ;) Molemmat pennut saivat erityismaininnan hyvästä keskittymiskyvystä.

Pientä ihanuutta seuranneena voi todeta että kyseessä on kontaktihakuinen, todella reipas ja ennen kaikkea yllättävän helppo pentu. Hupin pentuaikaan verrattuna, ukkeli osaa jo ihan kamalasti juttuja normaalista elämästä. Lilo on täysin paperikuiva, tietää mitä ä-ää (eli ei) tarkoittaa, osaa odottaa ruokaa istuen, tulee luokse kutsuttaessa, autoilee kuin vanha tekijä ja osaa olla yksin häkissä/aitauksessa ja rauhoittua ihan mahtavasti tuon ikäiseksi pennuksi. On äitiinsä verrattuna aika nöyrä ja nimenomaan helppo. Potkua tästä otuksesta ei kuitenkaan puutu, joten mikään nössö se ei missään nimessä ole. Lilo on kulkenut ja nähnyt maailmaa ikäisekseen jo aika paljon. On kyllä todella reipas uusissa tilanteissa ja paikoissa. Eilinen reissu luuostoksille osoitti taas pienen miehen tasapainoisuuden. Ostoskeskuksen suurissa ja liukkaissa tiloissa jäbä paineli häntä ylhäällä tutkaillen uutta mielenkiintoista maailmaa. Ulko-ovien metalliralleista tultiin niitä huomaamatta yli ja liukuovetkaan eivät kummastuttaneet. Ohi menevä rullakko aiheutti kummastusta ja pohdinta tauon, mutta mitään pelästystä sekään ei aiheuttanut. Aika kauan matka vaan herran anssa kestää, kun ilman nameja jokainen ihminen olisi moikattava matkalla. Nameihin keskittyy niin paljon, etten ole vielä nähnyt asiaa, mikä keskittymisen rikkoisi. IHANA pieni pelle-peloton ;) Ulkonäöllisesti herra on varsin sievä, joten näyttelyharrastukseenkin mallikkaasti sopiva. 6vko kuvat löytyvät toistaiseksi vain Toivon ja Vegan blogista, eli kiinnostuneet voivat kurkkia sieltä


Miks tässä pöydällä pitää istua? Tyhmää...

Missäs sitä on oikein käyty...

Voisko kukaan ees yhtään leikkiä...

Päättäväisin askelin...

Kyllä pikku bc:nkin korvat saa lepattamaa...

käh käh

Äiti ja sen poika. Jalatkin on melkein yhtä paksut ;)

Onpas ollut väsyttävä päivä...

Jos olet kiinnostunut tarjoamaan tälle ihanalle pikku-miehelle aktiivisesti harrastavan ja rakastavan kodin, tai tiedät jonkun, joka on vailla uutta mustavalkoista harrastustykkiä ota yhteyttä mieluusti puhelimitse 040 7396679 (kun meilejä luen väliaikaisesti niin harvoin)

Lilo ja Stitch ovat nyt siis 4,5 vko vanhoja ja meno senkun kiihtyy. Molemman menevät jo kovaa kyytiä ja parin viimeisen päivän suurin villitys ja keksintö on ollut pomppiminen ;) Ylöspäin, päällekäin, kaikkea vasten... aivan sama, kunhan voi pompsahdella.



Stitch on edelleen hiukan veljensä kehitystä jäljessä motorisesti, mutta ottaa kiinni koko ajan. Pohdin jo tuossa 3:n viikon kohdalla, että mitähän tuosta pikku-miehestä oikein tulee, kun päätti ruveta astumalla alistamaan siskoaan. Hyvä että jaloillaan pysyi, mutta dominanssi ja alistaminen oli pääasia. Onneksi tilanne on tasaantunut, ja tasaantuu koko ajan. Astumista ei neljä viikkoa täyttämisen jälkeen ole näkynyt ja Lilo jää välillä jopa jo siskolleen toiseksi kahinoissa. Hupi "poliisi" ei aina ihan osaa suhtautua pentujen nahisteluun, vaan käy tökkimässä molemmat vihaisena kumoon, kun meno äityy sen mielestä liian rajuksi. Itse se kuitenkin leikkii lapsineen välillä aika kovastikin ja jurnuttaa pienten egoja vähän alemmas... ja varmasti hyvä niin ;)


Äidin ja pojan leikkihetki...





...siskokin osallistuu...

Pentujen luonne-eroja näkee jo selvästi. Stitch on harkitsevampi, se tuntuu pohtivan uusia juttuja pidempään kun veljensä. Ei ole missään nimessä arka, mutta ei juokse suin päin uusien juttujen "kimppuun". Lilo sen sijaan ei paljoa asioita pohdi, vaan syöksyy "haasteiden" kimppuun sen enempää miettimättä. Peloton ja todella ennakkoluulottoman avoimen oloinen pentu. Stitch on kaksikosta vilkkaampi. Vaikka vielä vähän kömpelömpi kuin veljensä, sen reaktioista näkee, että aika vilkas pikku-neiti siitä tulee kasvamaan. Toistaiseksi jalat vain eivät pysy vielä käännöksissä ja hyökkäyksissä ihan mukana. Lilon häntä heiluu useammin kun siskonsa ja se hakee kontaktia ihmisiin enemmän kun siskonsa. Stitch sen sijaan on itsenäisemmän oloinen ja puuhailee enemmän omien "askarteluidensa" parissa. Neitokainen antaa itsestään jotenkin vakavamman kuvan. Kaikessa mitä se tekee, se tuntuu olevan tosissaan ja kovin keskittynyt. Lilo taas on välillä aikamoinen pelle...hupaisa pikku-mies ;)


Sisarukset kiehnää

Stitch
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lilolle ei siis vielä ole löytynyt sitä omaa aktiivista ja määrätietoista, harrastavaa kotia. Pienestä miehestä kasvaa varmasti aikanaa aika tykki harrastuskoira. Se on tosiaan todella avoin, ennakkoluuloton ja uusiin asioihin pelottomasti suhtautuva. Pieni Pelle-peloton, jonka häntä heiluu puolet päivästä. Kontaktihakuinen ja ihmisen puuhista todella kiinnostunut otus. Jokseenkin itsetietoinen ja mahdollisesti sen luonteessa on jonkin verran dominanssia, joten pikku-mies tosiaan etsii kotia, jossa sen ei tarvitse arvailla asemaansa laumassa.


Tauko lakaisuharjan tappamisesta...

ja kohta taas jatkuu...

Lepohetki...

Hetkinen, mikäs tämä kolo on?

Ja välillä sisään...

---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Naapurin-Kimille muutti viime viikolla pienen pieni Brad Pittbull ;) Tässä siis pari kuvaa myös ihanasta Diosta... "Rodusta" ei minulla taida ennestään olla yhtäkään hyvää mielikuvaa. Rohkea, avoin, sosiaalinen ja todella kontaktinhakuinen moinen pieni otus kuitenkin on...Tervetuloa kulmille!

Ei kovin vaarallisen näköinen pittbull ;)

Pikku-Dio... kavereiden kesken Timppa vaan ;)

Kauhea kiire ollut ja ne kerrat kun olen yrittänyt päivittää blogia, vuodatus on ollut niin tukossa, ettei ole suostunut yhteistyöhön... valitettavasti :(

Lilo ja Stitch ovat muuttaneet laajennetun yksiönsä kanssa olohuoneen puolelle. Otukset kasvavat kovaa vauhtia ja juoksuaskeliakin ollaan jo jokunen nähty. Lilo on kehityksessä vähän edellä ja sen askellus on siis varmempaa kun siskonsa. Molemmat heiluttelevat jo kovasti häntiään, kun pentuaitaukseen menee ja koittavat kiivetä päälle. Seesteisestä Lilosta on kuoriutunut vallaton rutisija. Se kiipeää aina tilaisuuden tullen siskonsa selkään tai äitinsä naamalle ja murisee vimmatusti "hampaattomalla" kidalla ;) Itseasiassa molemmilla on puhjennut hampaita ja niitä harjoitetaan runsaasti leluihin, äitiin, sisarukseen ja pentulan "kaltereihin". Vilkkaamman oloinen Stitch vieläkin on, vaikka ei niin varma askelluksestaan vielä ole kun veljensä. Sen liikkeet ovat kuitenkin vain jotenkin sähäkämpiä. Lilo sen sijaan on se, joka ensimmäisenä menee katsomaan pelottomasti kaikkea uutta ja karkaa vaeltelemaan aitauksesta aina tilaisuuden tullen... sisko perässään tietenkin.  Lienekkö pelottomamapi, vai vain tosiaan kehityksessä vähän edellä. Fyysisesti rajumpi, ainankin tällä hetkellä. Molempien silmät ovat tummuneet mukavasti, joten pelkoa jäävistä sinisistä silmistä tuskin on.

Koitan saada videoita kaverusten menosta ladattua ennen viikonloppua...


Lilo 2,5 vko


Stitch 2,5 vko


Sisko ja sen veli "vankilassa"


Äiti "kiduttaa" taas...


Sisarukset rähjää...

LILO  ETSII  VIELÄ  OMAA  AKTIIVISESTI  HARRASTAVAA  KOTIA!

Molempien, Lilon ja Stitchin, silmät ovat nyt kunnolla auki ja kovasti koittavat tiirailla maailmaa. Molemmat koittavat jaloilleen aika-ajoin... huonolla menestyksellä ;) Lilo on selkeästi enemmän seikkailumielellä ja tutkii jo kovasti ympäristöään, niin nenällä kun suullaankin. Se käy välillä tökkinässä siskoaan ja maisteli eilen jopa Stitchin jalkoja ;) Omiaan se haistelee suurella hartaudella ja ilmeisimmin yrittää nuolla niitä. Ei se hirveän tehokasta ole, mutta harjoittelee. Lilo on tosiaan tällä hetkellä kiinnostuneempi ympäristöstään ja reagoi minuunkin enemmän. Kun laitan käden laatikkoon se tulee katsomaan ja haistelemaan. Stitch on enemmän omissa oloissaan ja pohtii kehitystään omalla tavallaan...itsekseen. Molemmat nostavat itseään etujalkojen päälle ja sutivat vimmatusti takajaloilla. Eteenpäin ei tuolla tyylillä vielä pääse, mutta yritys on kova. Lilo yrittää päivittäin punkea itseään oviaukon korkeudelle, siinä onnistumatta. Se on kovin kiinnostunut mitä toisella puolella mahtaakaan tapahtua. Tänään se kiipesi Stitchin päälle ja sai kun saikin nenän jo oviaukon ulkopuolelle... fiksu poika ;)

Päivisin nukutaan koko päivä ja kun valot sammuu alkaa riekkuminen. Meno on ollut öisin niin päätä (ja pelkona että myös naapurien päitä) huumaavan metelöivä, että tänään illalla ovat kaksoset olleet illan olohuoneen puolella katselemassa maailmaa. Josko nyt sitten nukuttaisi yöllä... myös minua ja naapureitakin ;)

Hupi raukalla on ollut viime yön ja tämän päivän maha sekaisin. Toivottavasti huomenna jo helpottaa, niin ei pääse imettäessään riutumaan ja kuivahtamaan.

Huomenna olisi tarkoitus koittaa saada pennuista otettua uudet 2 viikkois kuvat. Mieluiten silmät auki... mutta tarvitsisin jonkun pitämään pennun paikoillaan, jotta moinen onnistuisi ;) No katsotaan saanko otettua... Täällä siis kaikki mallikkaasti. Innolla seurataan sisarusten päivittäistä kehitystä.

Vauvoilla ikää tänään 11 päivää. Toissapäivänä Stitchin silmät näyttivät siltä, että kohta ne aukeaa. Ja tänään on silmät molemmilla raollaan ;) Sisäkulmista tiirailevat maailmaa... Jännittävää. Eilen Lilo oli ensi kertaa kaikkien neljän jalan päällä... noin puoli sekuntia ennen kuin kaatui ;) Molemmat möyrivät vielä, mutta takajalat hakeutuvat usein jo sinne mahan alle, vahtoehtona sille, että niitä raahataan perässä ;) Kohta se meno vasta alkaa kun silmät ja jalat saadaan mukaan menoon...

Masut kasvaa ja eilen illalla eli 10 päivän ikäisenä puntarin lukemat näkyvät kuvista alla. Pikkuneiti on siis vetänyt painossa veljensä ohi. Reipas tyttö. Lilo harjoittelee kovasti haukku-rytmiä... eli "ääntelee" suutaan haukunlaisesti availlen ja kuulostaakin jo lähempänä käheää haukkua kun vinkunaa. Lienekkö haukkuva hakukoira kasvamassa.

Puntariin olisi hommattava joku isompi astia, kun kavereilla on jo aika tiukkaa mahtua nykyiseen rasiaan ;)


Lilo

Stitch

Hauskaa miten vauvat ovat muuttuneet ulkonäöllisesti. Lilo näyttää jo jotenkin ihan mieheltä ;) Sillä on ihan uroksen pää ja paljon paksummat ja jykevämmät raajat kun Stitchillä ja mitkä lapio tassut. Stitch, vaikkakin ohittanut veljensä painossa, se on siromman oloinen ja ihan selkeä natun pää. Ihanat muruset ;) Ja niiden nenät... ne on muuttuneet ihan dalmatialaisiksi...hassun näköiset pilkkunenät.


Muruset

Pentusten elämää oli eilen 7 päivää takana. Molemmat senkun pulskistuvat. Vielä pari päivää sitten sutjakasti pentulaatikkoa ympäri kroolaavan Stitchinkin vauhti on hidastunut veljensä tasolle. Juuri katselin Junin pentujen kuvia viikon ikäisenä. Niillä tuntui olevan jo tässä iässä kova hinku nousta jaloilleen. Ja osalla maavaraa jo näytti olevankin. Meillä ei ole... eikä varmaan vähään aikaan näykään, sen verran massaa murusilla on ;) Luojan lykky että Hupilta ei kuitenkaan tule ilmeisimmin ihan niin paljoa maitoa kun Vegalla, koska Lilon ja Stitchin kasvuvauhti jää onneksi kakkoseksi Meckan ja Sassyn painojen nousun rinnalla. 7:n päivän ikäisenä puntari näytti näin... Lilo: 891g  ja Stitch: 880g.

Hupi ei oleile enää niin paljoa pentulaatikossa. Se tulee laatikosta pois syötettyään pennut ja käy kyllä kurkkimassa tasaisin välein laatikon reunalla, mutta viettää aikaa oleillen ja nukkuen olohuoneen puolella.

Vähemmän viralliset kuvat viikon ikäisenä:




Lilo-hylje ;)




Stitch-hylje ;)

Pentusilla 4 vuorokautta eloa täynnä ja asiat ovat mallillaan. Painot nousee ja masut pyöristyy ;) Niin simpsakoista pentusista on muovautumassa pikku-hylkeitä. Vaaka näytti tänään Lilon osalta 647g ja Stitchin 634g... neljässä päivässä molemmille on tullut siis yli 250g lisää painoa!? Huikea määrä...kerrassaan. Mutta hienosti Stitch on kirinyt veljeään. Alkuun sen paino lähti huomattavsti hitaammin nousuun, mutta nyt on ottanut parina päivänä enemmän grammoja päivässä kun Lilo. Katsotaan ovatko pennut äitiään isompia kun ne luovutetaan... ;) Järkyttävää miten nopeasti äitikoira saavuttaa synnytyksen jälkeen käsittämättömät sporttikoiran linjat. Hupi on kerrassaan "allu-kaponen" ;)

Hupia olen ottanut välillä laatikosta pois, kun ei oikein malta nukkua siellä. Eli puunaa, tökkii, imettää ja hoitaa pentuja melkein tauotta. Pennutkin saavat näin nukuttua paremmin, kun välillä yli-innokas mamma ei ole koko ajan touhuamassa. Hupille sopisi varmasti isompi pentue...niin voisi kaiken aikaa hoitaa jotain pennuista ja kuitenkin kaikki saisivat levätäkin. Muuten ei Rouvan puuhiin tarvitse puuttua paitsi silloin kun jompi kumpi pentu päättää turvarimojen alla maatessaan vinkua. Rouva meinaan tunkee nenänsä rakoon myös, estäen pennun poispääsyn riman alta...hätääntyy suunnattomasti, kun pentu kiljuu entistä enemmän...ja tökkii nenällä entistä syvemmälle... ;) Joskus käyn siis tarpeeksi kauan kiljuntaa+Hupin piippausta kuultuani kaivamassa pennun pois ja rauha asettuu maahan pentulassa. Rimat varmaan poistetaan laatikosta kohtapuoliin, kun eivät niiden alle enää pian mahdu...


Tässä meidän "sirot ja pienet" 4vrk vanhat ;) (näyttävät kuvassa kyllä jotenkin liioitellun suurilta)

Täällä kaikki ihan mallikkaasti. Hupi hoitaa pentujaan pääsääntöisesti hyvin. Välillä se on kuitenkin aika neuvottoman oloinen ja selkeästi epävarma mitä milloinkin pitäisi tehdä. Ja välillä ihan ahdistaa tarmokkaasti hamuavat pennut. Eli opetellaan äitiyttä. Unet ovat jääneet aika vähiin edelleen, kun otukset kirkuvat jo aika kuuluvasti, jos ovat tyytymättömiä. Edelleen suurimman osan ajasta äänessä on kyllä narttu.

Eilisen päivän punnitukset ainankin toivat varmuuden siihen että maitoa tulee ;)  Mitään varsinaisia utareitahan Hupilla ei edelleenkään ole. 4 viimeisintä nisää on turvoksissa , mutta loppumaha on aikalailla sileä. Varsinkin nartun kiukkuiluista pelkäsin, että ehkä eivät saa tarpeeksi ruokaa... Kahdessa vuorokaudessa narttu on lisännyt painoa 85g ja uros 110g. Eli niin sirot syntymälinjat ovat kovaa vauhtia muuttumassa kovin mahakkaiksi linjoiksi. Onneksi ripulilta ollaan vältytty niin Hupin kun vauvojenkin osalta.

Eilen otin vähän kuvia pennuista ja pienet otukset ovat saaneet nyt työnimet... eli saanko esitellä...

uros:


ja

narttu:


Nimet menevät nyt sukupuolien suhteen vähän ristiin, mutta nartun nimeksi oli pakko laittaa Stitch, kun on kerrassaan aikamoinen hiiiiviö ;)

             



...ja ehkä ulkonäössäkin on jotain samaa ;)

Hupin lämmöt olivat siis alhaalla todella pitkään, eivätkä lähteneet nousemaan ollenkaan. Poltot alkoivat ja vedet menivät ihan normaalisti. Ponnistus lähti hyvin käyntiin ja kaikki näytti todella hyvältä. Hupi oli kyllä levoton, mutta niin kai ensisynnyttäjät yleensä ovatkin.


Rouva-Päärynä vielä yhdessä osassa...odotellaan.

Kun ponnistaminen oli jatkunut noin 1,5 tuntia Sanna kokeili takakautta ja totesi pennun olevan tunnusteluetäisyydellä, tulossa pää edellä ja liikkui ponnistusten mukana. Kun pentua ei kuitenkaan joidenkin ponnistusten jälkeen ruvennut kuulumaankaan oli ryhdyttävä järeämpiin toimiin. Sanna veti pentua supistusten mukaan ulospäin ja pentu saatiin taas liikkumaan... hitaasti mutta varmasti. Tässä vaiheessa se pari tuntia oli kulunut ja aika rupesi niin sanotusti olemaan kortilla. Kaisakin saapui hätiin ja kolme kätilöä ja Hupi itse tekivät kaikkensa, jotta pentu saataisiin ulos. Hupille tehtiin jopa pieni viilto takapäähän ulostulon helpottamiseksi... mutta kun nenä oli näkyvissä, oli Rouva-Päärynän voimat tai usko loppuneet ja sitä ei saatu enää ponnistamaan emättimen stimuloinnista huolimatta. Jotain vaatteita päälle, kengät jalkaan, koira kainaloon ja matkaan. Soitto Espoon eläinsairaalaan samalla, että oltaisiin tulossa. Ei ehditty kovin pitkälle kun sylissä olleen Hupin takapäässä jumissa ollut pentu ihmeen kaupalla syntyi auton jalkotilaan. Ei muuta kun auto parkkiin tien varteen ja Sanna kävi koppaamassa pennun lattialta takapenkille ja alkoi elvyttämään hapenpuutteesta siniseksi muuttunutta pentua. Ja matka jatkui... entistä lujempaa kohti klinikkaa. Sinne saavuttuamme pentu oli jo hyvän vaaleanpunainen. Hapen annon ja jonkun lääkkeen (en enää muista minkä) avustuksellakaan pieni (tai siis suuri 440g) mustavalkoinen enkeliprinsessa ei jaksanut enää ruveta omin avuin hengittämään :( Sillä välin me kävimme ensin ultrassa toteamassa, että yhden (kolmesta jäljellä olevasta) pennun sykkeet olivat todella alhaiset. Röntgenin kautta leikkuriin siis. Silloin oli jo selvää, että tämäkään mustavalkoinen pikkuprinsessa (400g) ei todennäköisesti leikkaussalista enää palaa. Eikä palannutkaan :( Sen istukka oli irronnut ennen aikojaan ja oli jo kylmä ja eloton ulos tullessaan. Elvytyksestä ei ollut apua.

Hupi kiidätettiin leikkuriin ja Sannakin joutui vapaalla töihin. Leikkaussalivaatteet niskaan ja hommiin avustamaan Anu kirurgia. Me Kaisan kanssa jäätiin istumaan ulkona oleville penkeille juomaan kahvia ja minä taisin polttaa noin askin tupakkaa. Samalla siivottiin vähän auton etujalkotilaa ja takapenkkiä missä pentua elvytettiin, jotka olivat aika roisin näköisiä. Ja sain Kaisalta pari mandariinia, jotka taisivat olla päivän ensimmäinen ja viimeinen ateria ennen kello kymmentä illalla.

Puoli tuntia siinä taisi mennä kun Sanna liihotti salista leikkurimyssy vinossa kärräten läpinäkyvässä kaukalossa kahta iki ihanaa pentua. Uros 390g ja narttu 380g, molemmat mustavalkoisia.


Tällaiset se haikara-Sanna toi ;)

Itse olin siinä kohtaa niin huolissani Hupista, etten pennuista kovinkaan paljon osannut nauttia. Pennuilla oli kyllä ihailijoita muun henkilökunnan ja Kaisan puolesta. Ei mennyt kauaakaan kun Hupikin tuotiin takaisin salista. Se oli aivan pökkerössä pitkään ja pötkötteli lämpötyynyt päällä. Pennut pääsivät tässä vaiheessa ensimmäistä kertaa kokeilemaan imuttelua. Uroksella olikin homma hanskassa jo heti alkuun, mutta näin alle vuorokauden tuntemisen valossa, hyvin temperamenttisella ja äkkipikaisella Neiti-kiukulla kesti aika kauan, ennen kun se saatiin rauhottumaan nisälle. Olisi pitänyt mielummin mennä, mennä, mennä ;)


ihanat imuttelijat ;)

Oksitosiinia Hupi sai pariin otteeseen ja maitoakin rupesi pikkuhiljaa tulemaan. Pentujen näyttäminen Hupille sai sen kääntämään päänsä pois, joten mitään rakkautta ensi silmäyksellä lasten ja äidin kohtaaminen ei ollut. Pennut saivat kuitenkin harjoitella imuansa ja saivat tärkeät ensiravinnot...äidin mielenkiinnottomuudesta huolimatta. Klinikalla oleiltiin ihan sen sulkemiseen asti. Meillä oli oma sviitti synnytyssairaalassa... niinkuin hienoilla rouvilla yleensä onkin ;) Kerran jouduin pyytämään lääkärin paikalle, kun Hupi vuosi niin paljon kohdustaan. Mutta ei kuulemma ollut hätää. Kirurgi-Anu kävi tutkimassa pennut työpäivän päätteeksi ja totesi molemmat terveiksi ja elinvoimaisiksi.


kuoleman väsyneitä kätilöitä hymyilyttää jo

  
Uros                                             Narttu (yllättäen venkuroi)

Pennut "sukkakoriin", jonka Kaisa oli saanut (minun kenkieni lisäksi ;)) nykästyä mukaan kun klinikalle lähdettiin tuulispäänä. Ja Hupi takapenkille minun kanssani. Siinä kohtaa helpotuksen, ahdistuksen, surun ja onnen kyyneleet taisivat tulla silmiin. Kaikki 3 hengissä matkalla kotiin...jee. Matka meni hyvin ja kotiin palattua pentunurkkauksen siistiminen ja uusi perhe sinne. Hupi oli niin pöllyssä koko illan ja puolet yöstä, että "nukuin" sohvatyynyllä lattialla ja pidin sen pannasta kiinni. Toisen käden ja pyyhkeen yritin sijoitella niin, etteivät pennut päässeet ryömimään mamman naamalle. Hupi oli tokkurassaan vähän sitä mieltä, että voisiko joku viedä noi jonkun muun kakarat pois täältä, joten tarkalla silmällä piti katsoa, ettei keksi mitään typerää. Parin kerran murina riitti minulle merkiksi siitä, että kahden henkiin jääneen kohtaloa ei kannata juuri nyt jättää tuoreen äidin vastuulle. Sannan ja Kaisan kanssa keitettiin aina niin ravitseva nuudelisoppa ja ryystettiin sitä lattialla istuen ja samalla tuijotellen toisiamme lasittunein katsein. Tässä kohtaa yliväsymys ja stressin purkautuminen otti vallan ja pelleily lämpimällä vedellä täytetyillä kumihanskoilla sai järjettömän naurukohtauksen aikaan... kovin vapauttavaa ;)

                 
Jokaisen kätilön ensiapupakkaus:               Niin hauskaa...kai ;)
pusuja, sidetarpeita, suonipuristimet
ja oksitosiinipiikkeja ;)

Samalla naurettiin kuinka kukaan meistä ei EDELLEENKÄÄN ole nähnyt yhtäkään ihan normaalia onnistunutta synnytystä. Toisaalta Kaisalla oli kokemus ja varmuus sektiosta tuoreessa muistissa (viikko sitten viimeksi) ja Sanna pääsi tekemään sitä mitä osaakin... ihan rutiinilla ;) Sanna lähti kotiin nukkumaan (asuu naapurissa) ja minä ja Kaisa kävimme pötkölleen. Minä lattialle ja Kaisa sänkyyn. No eihän se uni tullut vaan pakolliset jossittelut oli pakko käydä läpi. Olisiko ensimmäinen pentu hengissä, jos oltaisiin lähdetty aijemmin, olisiko koiraa pitänyt lähteä kävelyttämään kun pentua ei ruvennut kuulumaan, olisiko heikolla sykkeellä varustettu pentu pelastunut... jos, jos, jos... Nyt ne on käyty läpi ja vaikka suru ja pettymys on suuri, että Powerpuff girlseistä ei jäänyt kun yksi eloon... elämä jatkuu noiden kahden ihastuttavan pentulaisen voimin. Ja toivottavasti nuo kaksi pikku enkeliä ovat paikassa parhaimmassa. Yön aikana käytiin Hupin kanssa pari kertaa ulkona ja se sai lihalientä ja nutriplus geeliä. Ulkoota sillä oli kova kiire takaisin sisään, mutta pennuista se ei edelleen oikein tykännyt. Selkeästi pentujen aiheuttama maidon nousu tuntui siitä hämmentävälle ja sitä piti piipata kovaäänisesti joka kerta. Aamuyöstä se vähän jo kiinnostui pentujen takapäistä ja varsinkin tyttöpentua se jo nuolikin, mutta hamuavat naamat ja suut saivat sen vielä perääntymään.


Valvova silmä...

Sanna tuli aamusta tänne ja Kaisa lähti töihin. Pääsin ihan oikeasti nukkumaan pariksi tunniksi. Kun heräsin odotti suuri ja NIIN iloinen yllätys... Hupi oli Sannan kannustuksella ruvennut hoitamaan pentujaan. NIIN helpottavaa!!!! Klinikalta saatiin mukaan vielä oksitosiini-piikkejä ja niitä Hupi onkin saanut pari. Illalla saa vielä yhden. Pistää maitoa virtaamaan ja supistaa kohtua nopeammin normaalitilaansa.

Nyt on tämä päivä mennyt Hupilla äitiyden opettelussa ja omistajalla kaiken tapahtuneen tajuamisessa. Asunto oli lähinnä teurastamon takahuoneen näköinen kaiken tämän jälkeen. Joten oli todella helpottavaa että pystyy jättämään emon lastensa kanssa ja keräillä verisiä tai eritteitä sisältäviä imupapereita, pumpulia, saksia, tikkilankaa, pipettejä, pyyhkeitä, puristimia...yms. pitkin lattioita. Ja mopata mitä ihmeellisempää töhnää makuuhuoneen ja eteisen väliltä.

Hupi oleilee pentujensa kanssa laatikossa ja voi hyvin. Lämmöt ovat normaalit ja maitoa tulee. Ei hirveitä määriä, mutta tulee. Pennut vaikuttavat tyytyväisiltä ja niin Hupikin. Painot ovat lähteneet jo nousuun. Noin vuorokauden iässä punnatut painot löytyvät kuvien alla. Pennuista uros vaikuttaa ensituntumalta selkeästi rauhallisemmalta. Se möyrii varmoin askelin nisälle, ottaa sen suuhun ja rupeaa imemään. Kun se on tyytymätön (mitä tapahtuu harvoin) sen suusta kuuluu vieno "kviik kviik". Jouduttuaan pois maitobaarin luota se suurta meteliä nostamatta suunnistaa vaan seuraavalle sisälle. Narttu sen sijaan matkustaa hirveätä kyytiä pitkin laatikkoa, hamuilee nisiä niin suurella voimalla, että sillä menee todella kauan ennen kun se saa itsensä asetettua syömään. Suusta kuuluu suuri "KRÄÄÄK KRÄÄÄK". Urosta vähän pienempänä, se keilaa sen kuitenkin surutta pois nisältä. Kärsimätön ja kiukkuinen otus ;)

   
Uros (paino 390g-->434g)

  
Narttu (paino 380g-->397g)


Pienen pieni mutta suuren suuresti onnellinen perhe

Olipas rankka, vaikea ja väsyttävä kokemus. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ei voi muuta sanoa kun että Olen NIIN kovin ylpeä tuosta pienestä rouvasta, joka jaksoi ponnistaa niin älyttömän hyvin, oli äärettömän reipas ja ennen kaikkea sopeutui "ilmestyneisiin" vauvoihin  ja hoitaa niitä niin hirmu hyvin. TUHAT KIITOSTA Sannalle, Kaisalle ja koko Espoon eläinsairaalan henkilökunnalle!!!

Lakkoneuvotteluissa ei päästy sopuratkaisuun, joten 2 mustavalkoista pentua palasi kotiin sektion jäljiltä. Tyttö 380g ja poika 390g. Kaksi enkelityttöä 400g ja 440g jäivät klinikalle :( Hupi on ok. Yritystä ei kuitenkaan puuttunut, koiralta, kätilöiltä, eikä Espoon eläinsairaalan henkilökunnalta, että kaikki ihme-nelosten jäsenet olisi saatu hengissä maailmaan...kiitokset kaikille jaksamisesta. Tarkempi selostus kun jaksaa tai tajuaa jotain.

Hupi got 2 babys by c-section a girl 380g and a boy 390g. Two angelgirls 400g and 440g were left to the clinic :( Hupi is ok.